Julkaistu alunperin maaliskuussa 2013
Työhygienian isänä pidetään Berdardino Ramazzinia, italialaista lääkäriä, joka kolme vuosisataa sitten julkaisi tutkimuksensa eri ammattien riskitekijöistä. Suomen ”Bernardino” Leo Noro kirjoitti Työhygienia-kirjansa vuonna 1947. Noro piti työhygienian synonyymina ammattihygieniaa, ja kirjassaan hän kuvaakin eri ammatteja, niiden riskitekijöitä ja työntekijöiltä niissä vaadittavia ominaisuuksia. Suomen Työhygieniaseuran verkkosivujen työhygienian nykyinen määritelmä on: ”Työhygienia on toimintaa, joka selvittää fyysisen työympäristön fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia vaaroja ja pyrkii poistamaan ne tai optimoimaan olosuhteet työpaikoilla.” Ja edelleen: ”Työhygienian perustavoite on työntekijän terveyden ja hyvinvoinnin turvaaminen ja sitä kautta koko yhteisön hyvinvoinnin suojeleminen. Työhygieenikko-ammattinimikkeellä toimiva henkilö arvioi, mittaa ja ehkäisee näitä työympäristön vaaratekijöitä”. Ympäröivä maailmamme on kuitenkin muuttunut ja viime vuosikymmenen aikana kestävä kehitys on noussut yhä tärkeämmäksi ihmisten toimintaa ohjaavaksi periaatteeksi. Sosiaali- ja terveysministeriön uuden strategiankin kulmakivet ovat ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja inhimillinen kestävyys ja esimerkiksi Työterveyslaitoksen visio vuodelle 2015 on ”Hyvinvointia työstä”, mikä tarkoittaa työn tekemistä niin, että seurauksena on kukoistava yksilö, toimiva työyhteisö, menestyvä yritys osana yhteiskuntaa, jossa työ ja muu elämä ovat hyvässä tasapainossa ja jossa ’kaveria ei jätetä’. Kykeneekö perinteinen työhygienia vastaamaan näihin 21.vuosisadan vaateisiin? Vastaus on kyllä ja ei. Sitten Leo Noron työhygieniakirjan, Suomesta on kehkeytynyt pohjoismainen hyvinvointivaltio, jossa terveydenhuolto toimii, koulujärjestelmä on yksi maailman parhaista, ja yhteiskunta on toimiva ja turvallinen. Työelämän laatu on hyvää eurooppalaista luokkaa, työtapaturmaluvut ovat laskeneet murto-osaan ja työtyytyväisyys kahdeksikon luokkaa. Mutta edelleen on myös ongelmia. Mielenterveyshäiriöt ovat nousseet tuki- ja liikuntaelinsairauksien rinnalle työkyvyttömyyden aiheuttajina. Työhygienia, siinä muodossa kuin se kapeasti ajateltuna työhygieniaseuran määrittelyssä esitetään, vastaa siitä että ’perinteiset’ riskit ja vaarat ovat kontrollissa, niihin on varauduttu ja ne hallitaan. Mutta pelkästään riskitekijöitä hallitsemalla emme pysty takaamaan hyvinvointia laajemmin. Työnteon malli on muuttunut teollisesta kontrolloidusta tekemisestä yhä enemmän itseohjautuvaan toimijuuteen. Riskinäkökulman rinnalle on noussut resurssinäkökulma: työn organisointiin liittyvät ongelmat syövät voimavaroja ja vähentävät työn tekemisen mielekkyyttä ja tuloksellisuutta. Tarvitsemme ei vain perinteistä kontrolloivaa työhygieniataloa, vaan laajemman työhyvinvointikylän, jossa eri talot muodostavat verkostomaisen kokonaisuuden. Työhyvinvoinnin kokonaisuus on siten osiensa summa: jos jokin osa voi huonosti, ennemmin tai myöhemmin kokonaisuus kärsii. Nykymaailmassa elämme kuten internetissä, toisiimme linkittyneinä. Kuten World Wide Web:kin olemme vahvasti keskinäisriippuvaisia, jossa ison kuvan näkeminen ja ymmärtäminen on tärkeätä. Ihmisyyden työhygienia on myös hoivan ja huolenpidon hygieniaa. Tällainen tulevaisuustietoisuus kulkee käsi kädessä viisauden kanssa, myös työhygienian tulevaisuudessakin tärkeällä osaamisalueella. Seuraavaksi haastan emeritus Hannu Anttosen, joka on ollut keskeisesti mukana kehittämässä työhyvinvointikylä-ajattelumallia. Harri Vainio, Työterveyslaitos
1 Comment
|
Työhygienian ystävien ajatuksia työhygieniasta.
|